perjantai 2. marraskuuta 2012

Hyvää Huomenta!

Jep, kello on 04.12 paikallista aikaa ja meikäläisen treffit nukkumatin kanssa loppui taas lyhyeen, no eipä mittään onpahan aikaa päivittää tätä blogia taas joka jälleen kerran on jäänyt pahasti retuperälle.
Eilen meille saapui uusi perheenjäsen :)
Nimittäin pikkuruinen Luca-poika, kahden sekarotuisen koiruuden rakkauden noin 3 kuukautta vanha tuotos,  eli rodusta ei ole oikeastaan mitään tietoa ja nähtäväksi jää minkälainen kaverista tulee isona :) Ainakin rauhallinen poika on, nukkuu omalla paikalla nytkin neitiyhdeksänvee:n sängyn vieressä eikä ole tänä yönä vielä liikkunut kertaakaan, taisi olla pikkuisella jännittävä päivä eilen kun ensin leikki koko päivän veljiensä kanssa kuten tähänkin asti ja sitten yhtäkkiä kaverukset laitettiin autoon,vietiin näytille ja sitten veljet lähtikin pois ja tilalle tuli outoja ihmisiä tuttujen tilalle... Luca on yksi Espanjan monista hylätyistä koirista jolla kävi onnea,se löydettiin vaeltelemassa kaduilla veljiensä kanssa, otettiin talteen ja sai nyt hyvän kodin, täällä kun koiralla ikävä kyllä ei ole minkäänlaista arvoa :( Monet ostavat kaupasta söpön pennun vaikkapa lahjaksi ja kun "naama ei enää miellytä" hylätään koira kun roska kadulle :( Luin yhdeltä nettisivulta koirasta jonka omistajat väsyttyään koiraan laittoivat ilmoituksen valotolppaan että "vaihdetaan koira joko playstation 3 konsoliin tai muuhun elektronikkaan", eipä siinä paljoa ihmisellä pientä päätä pakota!!!ÄRSYTTÄVÄÄ!!

Avustustoiminnasta Espanjan koirille voit lukea esimerkiksi täältä :http://www.dogforceone.com
Kuva: Hola! Soy Luca! soy tres meses... <3

2 kommenttia:

  1. Onpa söpön näköinen kasvatti. Olisikohan siinä ripaus terrieriä. Toivottavasti ei sentään irlanninsusikoiraa ;D

    VastaaPoista