Kuulin juuri että ystäväni koira lentänyt koirien taivaaseen, poika oli saanut kohtauksen jota ei saatu lääkkeillä pysäytettyä :(
Onneksi koira lähti kärsimättä ja ystäväni olivat läsnä hyvästelemässä rakkaan karvakuononsa.
Kyseisillä ystävillä tapahtui tämä sama asia toiselle heidän koirista viimmeksi pari kuukautta sitten joten heillä todella suuri suru.
Tälläiset asiat pistää miettimään omaa elämää ja omia karvatteja, tuo kamala aika ja tapahtuma on väistämättä myös itsellä edessä.... en pysty edes ajattelemaan kuinka pahalta tuntuu
Mutta olen kiitollinen siitä että omat karvakuonot on olemassa, en osaisi enää elää ilman että joku röhnöttää vierellä tv:tä katsellessa tai päästelee tuhnuja ruokapöydän vieressä, koirat kuuluvat elämään :) vaikkakin niistä se oma huoli ja murhe onkin.
Että tälläistä tälle päivälle, josko huominenolisi valoisampi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti